Teemu Seppälä
Teknologia- ja innovaatiojohtaja
Riihimäen kaupunki
Riihimäellä on käynnistynyt uusi puolustus- ja turvallisuusalan startup-kiihdyttämö, Defence Innovation Network Finlandin DEFINE Accelerator, joka kokoaa yhteen Puolustusvoimien, johtavien puolustusalan yritysten ja oppilaitosten keskeiset toimijat.
Kiihdyttämön tavoitteena on nopeuttaa teknologisten innovaatioiden kehittämistä ja edistää yritysten kasvua Riihimäen ja Kanta-Hämeen vahvan puolustusalan ja teknisen infrastruktuurin ja osaamisen avulla.
Riihimäen seudulla on vahvat perinteet huipputeknologian ja puolustusalan innovaatioiden saralla. Robotiikan opetus on jo vuosien ajan kuulunut kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelmaan kasvattaen varhaista kiinnostusta tekniikkaa kohtaan. Hämeen ammattikorkeakoulu HAMKin asiantuntemus automaation, robotiikan ja konetekniikan aloilla kasvattaa osaajia, joilla on korkeatasoisia teknisiä taitoja ja vahvaa ymmärrystä uusista teknologioista.
”Tehtävämme on auttaa startup-yrityksiä menestymään tarjoamalla oikeita resursseja, mentorointia ja yhteyksiä kumppaneihin, joiden avulla yritykset pystyvät navigoimaan puolustusalan ja kaupallisten markkinoiden vaativissa ympäristössä”, kertoo Riihimäen kaupungin teknologia- ja innovaatiojohtaja Teemu Seppälä.
Riihimäellä sijaitsevat myös keskeiset puolustusalan organisaatiot kuten Puolustusvoimien tutkimuslaitos, Johtamisjärjestelmäkoulu, Elektronisen sodankäynnin keskus, Sotilaslääketieteen keskus, Logistiikkakoulu, Maavoimien viestikoulu, Logistiikkalaitoksen järjestelmäkeskuksen protolabra sekä teollisuusyritykset Sako ja Millog. Yhdessä näiden näiden organisaatioiden kanssa Riihimäki on kasvanut Suomen johtavaksi puolustus- ja teknologia-alan toimijaksi. ”Ymmärrämme, kuinka tärkeää on tuoda puolustusteollisuus lähemmäs yrittäjiä ja startup-yrityksiä. DEFINE on erittäin tervetullut hanke, joka auttaa kehittämään puolustusteknologian tulevaisuutta Suomessa”, sanoo Toni Piispa, Millogin johtaja, viranomaiset ja teollisuus.
Riihimäen kaupungin koordinoimaa DEFINE Accelerator -yrityskiihdyttämöä johtaa Redstone, Berliinissä toimiva pääomasijoitusyhtiö, jolla on toimipaikat myös Helsingissä ja Zürichissä. Kolmen kuukauden kestoinen kiihdyttämöohjelma tukee startup-yrityksiä, jotka kehittävät sekä sotilaalliseen että kaupalliseen käyttöön soveltuvia kaksikäyttöisiä teknologisia ratkaisuja. Kiihdyttämö avaa osallistujille pääsyn maailmanluokan mentoreiden, asiantuntijoiden ja puolustusalan toimijoiden verkostoon. Kiihdyttämön puitteissa osallistujat voivat validoida teknologiset ratkaisunsa ja testata niiden kaupallista potentiaalia. Edistyneimmillä yrityksillä on myös mahdollisuus hankkia rahoitusta liiketoimintansa kasvattamiseksi.
Euroopan geopoliittinen todellisuus on muuttunut, ja koska Suomella on nyt kaikista Naton jäsenistä pisin raja Venäjän kanssa, suomalainen puolustusteollisuus on kehittynyt erittäin nopeasti. Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys PIA ry arvioi suomalaisen puolustusteollisuuden liikevaihdon kasvavan tänä vuonna 2,5 miljardiin euroon. Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesin tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten kaksikäyttöyritysten liikevaihdon vuotuinen kasvu on ollut keskimäärin hulppeat 30 % viimeisten kolmen vuoden aikana. Suomen liittyminen Natoon on laajentanut suomalaisyritysten markkinoita 32 maahan.
Puolustusvoimat on aina ollut kiinteä osa suomalaista yhteiskuntaa. Suomi kuuluu niihin harvoihin Euroopan maihin, joilla on suuri reservi ja pakollinen asevelvollisuus.
Suomen puolustusteollisuuden nykyinen kehitys on linjassa Euroopan unionin laajemman kehityksen kanssa. Euroopan komission mukaan EU:n jäsenvaltiot käyttivät helmikuun 2022 ja kesäkuun 2023 välisenä aikana 100 miljardia euroa puolustusteollisuuteen, josta 80 % käytettiin EU:n ulkopuolisiin hankintoihin. Komissio pyrkii nyt muuttamaan tätä tasapainoa ja sen tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä 50 % puolustushankinnoista tulee Euroopasta.
DEFINE Accelerator -yrityskiihdyttämö koostuu arvostetusta asiantuntijaryhmästä, johon kuuluu mm. ohjelman erityisneuvonantajana toimiva kenraaliluutnantti evp. Ilkka Korkiamäki. Korkiamäki tuo tiimiin korvaamatonta kokemusta. Hän on toiminut Puolustusvoimien eri tehtävissä mukaan lukien Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkönä, Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorina ja Pääesikunnan johtamisjärjestelmäpäällikkönä.
Kiihdyttämöä johtavat päävalmentajat Kaj Hagros, strategian ja liiketoiminnan kehittämisen asiantuntija, ja Oskari Lehtonen, investointien ja markkinakasvun asiantuntija. Kiihdyttämön valmentajatiimiin kuuluu myös asiantuntijoita puolustusalalta ja alan menestyneimmistä kaksikäyttöyrityksistä kuten ICEYE, Varjo ja Kelluu.
Monilla sotilaallisista innovaatioista syntyneillä kaksikäyttöratkaisuilla on ollut syvällinen vaikutus yhteiskuntaan. Osa maailman edistyneimmistä teknologioista kuten Internet, GPS ja kosketusnäyttö ovat syntyneet puolustusalan tutkimuksesta ja kehityksestä. DEFINE jatkaa ylpeänä tätä perinnettä edistämällä sellaisten teknologioiden luomista, jotka hyödyttävät sekä kaupallisia että puolustusalan markkinoita.
Myös eurooppalaiset puolustusalan startup-yritykset ovat kasvussa. Dealroomin mukaan vuonna 2023 alalla tehtiin 976 miljoonan dollarin arvosta kauppoja, kun vuonna 2022 niitä tehtiin 614 miljoonan dollarin arvosta. Merkittävä osa tästä johtuu julkisen sektorin investoinneista, kuten Naton miljardin dollarin startup-rahastosta ja Euroopan investointirahaston 175 miljoonan euron rahastosta kaksikäyttöteknologioita varten.
DEFINE ottaa nyt vastaan hakemuksia kiihdyttämöohjelmaan, jonka on määrä alkaa vuoden 2024 lopulla. Ohjelmaan voivat osallistua startup-yritykset ja varhaisen vaiheen yritykset, joilla on skaalautuvia teknologisia ratkaisuja, MVP( Minimum Viable Product) tai prototyyppi ja motivoitunut tiimi. Kiihdyttämöön valittavat osallistujat saavat mentorointia puolustus- ja teknologia-alan huippuasiantuntijoilta, kiihdyttämön tilat ja infrastruktuurin Riihimäellä sekä suoran yhteyden mahdollisiin sijoittajiin ja asiakkaisiin Naton ja EU:n ekosysteemeissä.
Kiinnostuneet startup-yritykset voivat hakea kiihdyttämöohjelmaan verkkosivustolla: DEFINE Accelerator – Defence Innovation Network Finland (definefinland.fi).
Defence Innovation Network Finland (DEFINE) on Riihimäen kaupungin käynnistämä Pohjoismaiden johtava puolustusalan innovatiivinen ekosysteemi. Sen tavoitteena on rakentaa kansainvälinen, korkeatasoinen puolustus- ja turvallisuusalan verkosto. DEFINEn innovaatioekosysteemi tuo yhteen parhaat sotilas- ja siviiliasiantuntijat luomaan uusia innovaatioita, jotka palvelevat sekä sotilaallisia tarpeita että koko yhteiskuntaa. DEFINE kaksikäyttöteknlogian yrityskiihdyttämö hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja hankkeen rahoittavana viranomaisena toimii Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hankkeen muita rahoittajia ovat OP Häme ja Riihimäen kaupunki.
Vuonna 2014 perustettu Redstone VC on johtava eurooppalainen pääomasijoitusyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Berliinissä ja toimistot Zürichissä ja Helsingissä. Redstone keskittyy varhaisen vaiheen eurooppalaisiin yrityksiin, jotka toimivat seitsemällä keskeisellä sektorilla: teollinen syväteknologia, finanssiteknologia, kiinteistöteknologia, energiatehokkuus, ilmastoteknologia, kvanttilaskenta ja sosiaalisen vaikutuksen hankkeet. Redstone on perustanut ja aktiivisesti hoitanut yli 100 yrityksen salkkua tämän keskitetyn lähestymistavan avulla.
Teknologia- ja innovaatiojohtaja
Riihimäen kaupunki
Kategorioiden arkisto: Yleinen